Totti sano, et kateeks käy kyllä. Naurahdin ja hymyilin ja jatkoin ilosta iltaa, vaikka hiljaa mielessäni olin ihmeissäni, että mulla, joka löytää aina kaikesta huonon puolen ja jotain murehdittavaa, vaikka onkin niin onnellinen, on asioita, joita kadehtia. Joskus pitäis kai oppia kadehtimaan itteään, ihan vaan huomatakseen, että mullahan on ne kaikki asiat mitä itessäni kadehdin.
Ehkä se täydellinen ilta muutamien kavereiden kanssa, tai mikä tahansa näistä täydellisistä päivistä vaan sun kanssa, tai joku näistä rauhallisista illoista ihan vaan mun itteni kanssa, sai mut tietosesti onnelliseksi. Sanon tyhmyyksiä ja nauran itelleni, halaan teitä kun nähdään, hymyilen itsekseni ihanille ja vähemmän ihanille ja niin valtavan ihanille ihmisille, sanon kivoja juttuja koska haluun et joku muukin hymyilee, ja unohdan hetkeks missä olen, kenen kanssa ja mitä tekemässä ja oon just niinku tahdon. Päässä soi onnelliset laulut ja reipas pianokomppi duurisävellajissa ja peilikuva hymyilee takasin sitä samaa iloa, mitä sille lähetin. Kerrankin koitan olla avoin pienillekin ilosille asioille huononakin päivänä. Aina löytyy syy hymyillä, nauraa, olla ilonen tai ennen kaikkea tehä joku muu iloseks.
Ehkä se on rakkautta, ehkä se on vaan yksinkertasta onnea ilman tarkkaa syytä. Tai sen huomaamista, et rakastumisen lisäks rakkautta on niin monenlaista sorttia. Rakastaa voi ystävää, linnun näköistä pikkupoikaa, koiraa, paikkaa, asuntoa, tunnelmaa, tuoksua, hetkeä. Oot rakas, Rakastan sua, miks me turhaan säästellään niitä erityiseen hetkeen, jos oikeesti tunnetaan niin. Parasta on, että multa ainakin löytyy kaikenlaista rakkautta jaettavaks joka suuntaan, kaikille asioille ja ihmisille ihan erityisellä omalla tavallaan, ja sulle aivan erityisellä tavalla.
Miks turhaan keskittyisin siihen mitä oon tai en ole, kun mun ympärillä on niin monenlaista.
Harmillisen usein ainoot, jotka mun ilosuutta pääsee näkemään, on vebkamera ja sä, jonka kanssa oon ollut ilonen joka hetkenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti