Myöhästyin tunnilt ja aamunavaukses soi Mikki Hiiri merihädässä. Seurakunnan työntekijä puhu keskusradiossa myrskystä ja hädästä. Emmä kuunnellu, mä tiesin kai sen kaiken jo. Mul ei oo hätää. Ja jos olis, mä tietäisin kyl mite siit selvitää. Kiitos herra aamunavaaja, mut kyl mä pärjään. Emmä tienny just siin luokan edes istuessani, mihi oon menos ja mis meen, mut must tuntu hyvält. Tuntu et mä pärjään.
Mikään ei ehkä menny just niinku suunnittelin, ja ehkä suututtaa, mut pitää vaa sopeutuu. Ei kai se mahdotonta oo.
Kieltäydyin muistamast et tänään on vast maanantai, mut kaikki tahot halus jostai syystä muistuttaa mua siitä. Uusist vaatteist, Saaran seurast ja hyväst ruuast tuli tasan hyvä olo eikä mitään ekstraa, eli kaikki mitä kaipasin. Harmaa löysä paita ja tummansiniset housut oli just luotu mulle ja sai JC:n sovituskopin tuntuman kodilta, ainaki hetken aikaa. Saaral ja mul on housut joihin mahtuis kokonainen perhe, enkä haluis riisuu niit jalasta ikinä, viiden euron löydöks aika mahtavat.
Ehkä me huudettiin la la la la ja leikittiin web-kameran tehosteilla, ehkä siin ei ollu mitään järkee, mut meijän kuulu olla just siinä, just sillä kokoonpanolla. 'Täydennetään... eiku masennetaan toisiamme. Mut eiks se oo hyvä et joku muistuttaa aina et elämä on perseestä kuitenki?'
Ps. I don't know but...
I think I maybefallin' for you,
Dropping so quickly.
When you flash up on my phone, I no longer feel alone. (:
vitsi sä kirjotat ihanast :o
VastaaPoistavooi kiitospaljon =)
VastaaPoista