Siel ois minä ja omenatarhuri Jussi

Puutikkui ja pinkkei ja vaaleenpunasii sulkii oli kaikkial, ja ihmiset vaa nauro. Me oltiin pelkkää iloo, vaikka kaikil oli omat huolensa ja omat syynsä kirota koko maailmaa. Istuin lattial ja nauroin, ja sanoin Jeminalle et 'tää oli se syy miks tänään kannatti herätä.' Kuvisluokas sato pinkkii untuvaa, joku meinas liimata silmänsä kiinni ja opettaja väitti et siivottavaa oli paljon. Sen lisäks mun puhelin sai höyhenkoristelut. Ehkä oudoimmat, mut parhaat kaks tuntia vähään aikaan!

Kuuntelin Anna Puun Kaunist päivää ja aloin miettimää, et miks mul on aina jääny siit biisistä mieleen :

Minä käännyin, olit poissa. 

Vain varjosi tavoitin, 

se minut kätteli koruttomasti, neuvoi että nousisin. 

Minä käännyin olit poissa, 

vain varjoos hipaisin. 

Se minut saatteli selittämättä, kielsi että seuraisin.

Miks en oo ajatellu simmosii kohii ku esim 'Hän saapuu vaikka yksi lähtikin'., 'On huomen jotain jota aavistin.' tai vaik 'Jalat vahvistuvat, jalat kantavat. Vaikka illat tuhlaa aamut antavat, ja minä nousen, vaikka putoan.' ? Miks mä kuuntelen Kymppilinjan Istun, odotan, toivon ja lause joka jää mieleen ja jonka kirjotan vihon alareunaa on 'Hengitys on tyhjää, sydän tuntuu betonilta, kun kaipaa yhtä ja tunti tuntuu sekunilta.', enkä muista, et kertosäkees lauletaa: 'Odota hetki, odota vielä, onni on siellä, minne et vielä pysty näkemään.' ? Miks en oo tajunnu et ku Black Eyed Peas ilmottaa ettei sun yli pääse, ne myös kertoo et mä aijon juhliijuhliijuhlii ja juhlii. Miks me ajatellaan liian usein liian mustavalkosest? 

En tiiä satoks pinkkii höytyvää vahingossa mun ajatusmaailmaan, mut ei mua haittaa jos mun mieli oliski hetken aikaa vuorattu vaaleenpunasil höyhenil. En aijo enää kuunnella sitä, et yhtäkkii oot poissa. Aion kuunnella ku mulle kerrotaa et 'Päivä, se on kaunis. Tänään.', koska se oikeesti on. Tänään. 

- Haluun uskoo et myös huomenna.