And my own private sun is gonna shine

Vitut minä mikään viisas olen, tahdon elää vain kuin ihminen.

Lumilinko pöllytti puuterilunta ja pienenpienet hiutaleet kimmelsi lennellessää auton ikkunoitten ohi. Aurinko paisto puide välist ja talvine maisema oli kauniimpi ku koskaa ennen, tai ehkä tulevaisuudessakaan. Ymmärsin nyt et maalaistalo siel tääl kaunistaa oikeesti masemaa. Väsytti mut en halunnu sulkee silmii. Suuntan oli koti aivan hullun mökkireissun jälkeen, ja koton kääntymisen jälkee suuntana oli Helsinki, toivoin et siitäki reissust tulis hullu. Olo oli vähän heikko ja maha halus mäkkiruokaa, mut aijoin silti juhlii, tarviin noit viikonloppui.

Emmä välitä mistään just nyt. Se iski viime viikonloppuna ku istuttiin Sassin ahtaassa autossa tavaraan haudattuna, ja musiikki oli niin koval etten kuullu kaikkii mun ajatuksia. Aurinko oli just laskemas teijon metiköitten taakse, ja tajusin et mul on hyvä olo, ja niin sen kuuluuki olla. Kaikki on lähes tai ei läheskään täydellist, ja just niin sen kuuluuki olla.

Tosiaan viimeviikonloppu meni kuviolla Teijo - Helsinki, ja loppujenlopuks kaikki oli pelkästään mahtavaa. Viikko vierähti jäisesti ilman yhtään ajatusta. Elämäni eka työhaastattelu meni ihan hyvin, ja tiistai-illalla kotimatka Helsingistä kesti vaan noin 2 tuntia kauemmin kuin piti. Ei se oikeestaa haitannu, sain aikaa innostuu kirjottamisest, ja rakastan sitä yhteishenkee mikä matkustajie välille syntyy tollases tilantees. Tuntemattomat ihmiset juttelee toisillee koko matkan, kerrankin. Ja ku kuski kuullutaa meijän pysähtyvän keskel ei mitään oottamaan vastaantulevaa junaa, kaikki nauraa. Jossain mun lähellä hajos viinipullo ja koko vaunu tuoksu punaviiniltä. Nauratti.
 

Perjantaina äiti oli heittämäs mua Assille ja olin varautunu tylsään jäistöiltaan assin ja pitsan kanssa, radiost soi Petri Nygård ja mä sanoin 'vittu' ja vaihdoin kanavaa, suututti ku se ei sopinu fiiliksee. Äiti sano et eksä tiiä, et jos radiost soi joku hyvä biisi, se tarkottaa et joku asia tulee onnistuu, se lupaa aina hyvää. Sanoin et ei mul illaks tekemistä tuu vaik Nygård mite laulaa maljan nostamisest. - olin väärässä. Pidettii alle 10 hengen pidot ja oli naurettavan hauskaa, paras mahdolline loman alotus. Pari kamuu, Suurlähettiläät, Eppu Normaali, Pave Maijanen ja Staying alive: ilta ei voi ku onnistuu. 

Lauantai suju yllättävän samalla kaavalla, istuttiin Assin kans koneella ja haukuttiin kaikkea mitä mieleen tuli. Sen sijaan et oltais istuttu siinä syömäs kanasalaattia koko ilta, kävi niin et JP soitti ja sen puhelun seurauksena oli taas illaks menoo ja meininkii, pokemonkorttei ja radiopuhelimii unohtamatta. Sunnuntai-ilta suju samaan malliin ja taas mentiin ja kovaa ennenku huomasinkaa. 

Just tätä mä haluun oottaa koko lomalta. Just tätä, ku mä tiiän, etten tiiä mistää mitää, mutten ees haluu tietää koska jos tietäisin ni en välttämät enää tietäis kaiken olevan just tarpeeks hyvin, ei mitää ekstraa eikä mitää jää puuttuu. Häh? Eli just tätä tunnetta, et mun ei yhtäkkiä tarvii välittää yhtään mistään, ja mä voin vaan mennä. Eiks lomat  just tätä varten oo?

 

Ps. Se tunne ku teet asiat niinku tää olis viiminen kerta, vaik tiiät ettei tää tosiaa jää viimiseks