I think we've got a few minutes

 

 

 

 

Ihan liikaa kuvia. Tosi hyviä ja tosi huonoja. Kaikki tosi tärkeitä. 

Heini sen sano -tyhjää. Ei muuta ku tyhjä, oma huone. Tyhjä sänky. Tyhjä koti. Tyhjä kaupunki. Ei viittä kaveria mun huoneessa nauramassa ja laulamassa ja kuuntelemassa musaa, ei ketään tekemässä hooveria mun huoneen lattialla, ei ketään kävelemässä suoraan sisään mun huoneeseen ja suoraan kylppäriin, ei ketään mun oven takana kello 7:20. Ei ketään, ketä kattoo aamulla, et onkoha se jo heränny. Ei valmiiks katettuu aamupalaa, ei valmiiks suunniteltuu ohjelmaa päivälle. Ei mahtavii korispelejä takapihan täydellisellä urheilukentällä ihanas seurassa. Ei sitä kokoajan jatkuvaa naurua ja hyvää oloa, kun kaikki huolet oli unohtunu enemmän tai vähemmän vahingossa kotimaahan.

Ei pientä jännitystä nukkumaa mennessä, huomenna nään taas sut ja saan viettää sun seuras vielä näin ja näin monta päivää, näin ja näin monta tuntia. Ei enää joka päivä pientä suruu siitä, et taas on yks päivä ja yks yö vähemmän jäljellä. 

Viikko jostain toisesta ajasta ja ympäristöstä. Viikko jossain ihan muualla tosi tuttujen ja ihan tuntemattomien kanssa. Viikko ihmisten kanssa, joiden kanssa on vaan hyvä olla. Kyllä, tosi lyhyessä ajassa voi kiintyä ympäristöön, tunnelmaan, ihmisiin ja ihmiseen. Epätodellinen olo. Tuntuu et kohta mä herään, on sunnuntai 15.5. ja oon vasta lähössä Puolaan, Gdanskiin. Mut niin ei taida käydä. Onneks ja ikävä kyllä. 

Entä jos mä rakentaisin ihan ikioman lentokoneen.